Historia

Raittiusseuran perustaminen

Turun Kristillinen Raittiusseura, joka kolme ensimmäistä vuotta tunnettiin nimellä Turun Kristillissiveellinen Raittiusseura perustettiin vuonna 1893. Raittiusyhdistykset Taimi II (1883), Toivo II (1889) sekä ruotsinkielinen Hoppet olivat jo olemassa. Osa ihmisistä katsoi, että tarvittaisiin myös kristillistä raittiusseuraa ”vakavahenkisimmille”, mikä oli tuon ajan ilmaus.

Kaksi aktiivia, räätälimestari A.W. Hellsten sekä värjärimestari I.J. Halén lähtivät neuvottelemaan asiasta tuomiorovasti Gustaf Dahlbergin sekä kappalaisen rovasti Karl Nymanin kanssa, joka tunnettiin aktiivisena raittiustyön kannattajana. Seurauksena olikin, että tuomiorovasti lehti-ilmoituksin kutsui asiasta kiinnostuneita kokoukseen Turun Tuomiokirkon sakastiin 3.2.1893 ja tämän seurauksena perustamisesta päätettiin alustusten ja keskustelujen jälkeen. Tilaisuudessa oli myös rovasti Karl Nyman.

Ensimmäinen perustava kokous oli 3. huhtikuuta 1893 Hoppetin huoneistossa, jossa vahvistettiin seuran säännöt. Tilaisuudessa valittiin myös johtokunta, jonka puheenjohtajaksi tuli aikansa arvostettu toimija kauppias Henrik Kestilä, joka jo aiemmin oli tullut mukaan. Myös Dahlbergin ja Nymanin arvovalta oli perustettavan seuran tukena. Samalla kirjattiin evankelisluterilaisuus seuran kristillisenä tunnustuksena.

Seuran puheenjohtajat

  • Henrik Kestilä (1893-1896)
  • Otto Laaksonen (1896-1934)
  • Tauno Maijala (1934-1984)
  • Sirkka-Liisa Sinisalo (os. Ilmolahti) (1984)
  • Tero Elomaa (1985-1988)
  • Juhani Hörtsänä (1988)
  • Toivo Lankinen (1989-1990)
  • Aarre Kero (1991-2001)
  • Täydennetään (2002-2006)
  • Pekka Larkela (2007-2008)
  • Pertti Kähkönen (2009-2010)
  • Matti Lahtinen (2011-kesäkuu 2012)
  • Juha Taponen (kesäkuusta 2012 asti)
  • Pertti Kähkönen (28.5.2013 alkaen)

Toimitilat

Kolme ensimmäistä vuottaan seura toimi vuokratiloissa puuseppä Lindqvistin talossa Venäjän Kirkkokatu 38:ssa eli Yliopistonkadulla. Paikka on lähempänä koulukatua.

Vuonna 1897 valmistui seuran oma kiinteistö Puutarhakatu 8:aan. Se oli insinööri Kajanuksen suunnittelema puurakennus, jonka pääty oli kadulle päin. Juhlasalin mitat olivat 12×18 m ja korkeus 4,5 m. Siihen sisältyi myös muita tiloja. Talo oli kirkkomainen ja aikalaiset kutsuivat rakennusta ”Kestilän kirkoksi” puheenjohtajan mukaan. Tässä talossa seura toimi lähes 30 vuotta kunnes rakennus purettiin uuden tieltä. Nykyään paikalla on Alvar Aallon piirtämä ns. ”Maalaistentalo”. Sisäänkäynti seuraan oli suurin piirtein paikasta, jossa on ollut Turun Teatterin ja elokuvateatteri Kino Ritzin sisäänkäynti. Näitäkään ei enää toiminnassa ole, mutta ovi on säilynyt.

Seuran nykyinen rakennus Rauhankatu 12:een valmistui 1928. Se on viisikerroksinen rakennus, jossa on monia vuokrahuoneistoja. Seuran tuolloin rakennettu juhlasali on kooltaan entisen suuruinen. Tämän lisäksi seuran omassa käytössä olivat pienempi juhlasali, kerhohuone sekä vahtimestarin asunto. Osoite Rauhankatu 12 b johtuu siitä, että seura myi puolet ostamastaan tontista rakennusyhtiölle, joten osoitteeksi tuli Rauhankatu 12 b ja naapuritalon osoitteeksi Rauhankatu 12 a. Tämä rakennus valmistui muutaman vuoden myöhemmin..

Vuonna 1956 valmistui Jarrumiehenkadun päähän arkkitehti Veijo Kahran suunnittelema siipirakennus ja seuran rakennusten ulkoasusta tuli nykyisen kaltainen. Entiset seuran tilat vanhassa rakennuksessa muokattiin asuinkäyttöön ja seuran toiminta siirtyi hieman sivuun asuinrakennuksesta lukuun ottamatta suurta juhlasalia. Siipirakennuksen kellaritiloissa olivat nuorison kerhohuoneet.

Turun Kristillisen Raittiusseuran 90-vuotisjuhliin mennessä korjattiin 1800-luvulta oleva piharakennus, joka siihen asti oli ollut asuinkäytössä. Museovirasto puolsi rakennuksen säilyttämistä ja niinpä lainoin sekä avustuksin talosta muodostui keidas lähes keskelle ydinkeskustaa. Aluksi se sai nimen Nuortentupa, sillä ensisijaisesti se oli ajateltu seuran nuorisosoittokunnan kokoontumistiloiksi sekä muunkin nuorisotyön käyttöön. Orkesteri toimi vuosina 1975 – 1990 ja enimmillään siihen kuului yli 30 soittajaa. 1990-luvun alusta piharakennuksen nimeksi tuli Keltainen Tupa ja toiminta muuttui ajan vaatimusten mukaan samalla kun soittokunnan toiminta oli hiipumassa. Keltaisen Tuvan toiminta on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, lähimmäistoimintaa tiettyinä viikonpäivinä. Tupa on mm seniori-ikäisten harrastuspaikka, jossa käytössä on myös tietokoneet ja internetyhteys.

Seuran suuri kiinteistö korjattiin perusteellisesti 100-vuotisjuhliin mennessä. Tässä yhteydessä tuli muutama huoneisto lisää ja taloon asennettiin, hissi joka siitä oli aiemmin puuttunut. Keltainen Tupa on suuresti lisännyt viihtyvyyttä ja idylli on todella harvinaista herkkua nykypäivän Turussa. Turun Kristillinen Raittiusseura lienee Suomessa ainoita, ellei ainoa itsenäinen raittius-yhdistys, jolla omien viihtyisien toimitilojen lisäksi on omistuksessaan näinkin mittava kerrostalokiinteistö keskellä Turun kaupunkia. Vuodesta 2000 alkaen on talosta vastannut perustettu Kiinteistösäätiö.

Toimintaa yli 100 vuoden vaihteluissa

Perustamisesta lähtien ovat seuran juuret vankasti olleet evankelisluterilaisessa kirkossa ja kristillisyydessä. Tässä suhteessa seura on erittäin omaleimainen raittiusyhdistysten joukossa, joita tämänkaltaisia on vähän ja kenties vain yksi ainut.

Alkuaikoina keskityttiin kuukausittaisiin jäsentilaisuuksiin, jotka kohdistuivat koko jäsenistöön. Toiminta oli eräänlaista valistustyötä, mutta ei vierastettu myöskään monenlaista retki- ja virkistystoimintaa. Tärkeää oli myös valvoa jäsenten käyttäytymistä alkoholin suhteen, jotta ei mitään hairahdusta tapahtuisi. Tästä kertovat alkuaikojen pöytäkirjat. Seuran aktiivit ja jäsenet yleensä muodostuivat aivan tavallisista työläisistä ja käsityöläisistä kuten muissakin raittiusseuroissa. Säätyjakoa ei ollut, vaikka elettiinkin vielä 1893 sääty-yhteiskunnan jälkeisessä ajassa, mikä oli leimallista. Demokratia oli kuitenkin aikaansa edellä. Seura on aina ollut puoluepoliittisesti sitoutumaton ja selvisi kunnialla myös vuoden 1918 ja kansalaissodasta. On huomionarvoista, että työväenliikkeellä on ollut aikanaan tärkeä osuus myös raittiusliikkeessä.

Seuran johtokunnassa on aina enimmäkseen ollut yksi pappisjäsen ja sellainen oli esimerkiksi asessori K.B. Hytönen 1900-luvun alussa. Pappeja on ollut johtokunnassa yhteensä 10, joista kaksi on toiminut varapuheenjohtajanakin. Yksi heistä on mm. rovasti K.R. Honkasalo, perustajajäsenen I.S. Halenin pojanpoika.

Vuoteen 1917 mennessä oli tultu vaiheeseen jolloin seuran toiminnan jatkaminen oli kyseenalaista. Muutoksen tähän toi Heikki Kestilä, joka isänsä Henrik Kestilän jälkeen oli valittu johtokuntaan. Hänen ideastaan seura suuntautui sosiaaliselle linjalle, jota ideoi palkattu työntekijä opettaja Väinö Wirtanen. Vuosi 1918 aluksi rajoitti toiminnan aloittamista. 1920-luvun alussa järjestettiin suuria ”Kotikasvatuspäiviä” ja niihin osallistui myös opettajia Turun alueen ulkopuoleltakin. Esitelmöitsijänä oli kouluneuvos Tunkelo. Osallistujia yli 300 ja tilaisuus Raittiusseuran tiloissa. Tämä on vain pieni välähdys ajan hengestä.

Erittäin merkittävää oli, että seura lunasti melkoisen määrän osakkeita perustettavasta Lausteen orpokodista, jonka nimeksi tuli Orpola Oy – nimi tuntuu sopimattomalta asiayhteydessä, mutta ajatus oli hyvä. Kyse oli alkuaan ns. punaorvoista. Myöhemmin orpokoti muuttui Lausteen Poikakodiksi ja tänään se on moderni Lausteen perhekuntoutuskeskus. Seuralla ei enää ole osuutta siellä, mutta yli 60 vuotta on tälläkin alalla vaikutettu.

Toinen maininnan arvoinen on lähes sattuma miten n. kymmenen vuoden ajaksi 1922-1933 seura joutui Kalevanniemen, Naantalissa sijaitsevan lasten tuberkuloosiparantolan omistajaksi. Kyse oli lähinnä kiinteistön omistamisesta. Se oli todella sosiaalista toimintaa. Toiminta oli tuottamatonta ja lähinnä tappiollista. Rakennus luovutettiinkin lopulta Varsinais-Suomen Tuberkuloosiyhdistykselle. Toiminta loppui siellä 1960-luvun alussa. Parantolan paikka on sinänsä mielenkiintoinen, sillä tänään siinä on Naantalin komea ja kuuluisa kylpylä-ja kongressikeskus, jonka rannassa on suuri ja komea asuntolaivakin.

Kun oltiin päästy 1930-luvun lamasta, joka seurankin taloutta vaikeutti, alettiin pienin edistyksin tehdä lapsi- ja nuorisotyötä. Sota-aika asetti tähänkin melko pitkän katkon 1939-1945. Välittömästi sodan jälkeen piti kiinteistö luovuttaa toisenlaiseen käyttöön ja seuran toiminta oli ympäri kaupunkia ainakin päiväkirjamerkintöjen mukaan.

Vasta sotavuonna 1943 seura viimein liittyi keskusjärjestön Raittiuden Ystävät ry:n jäseneksi. Yhteistyötä jo tätä ennen oli ollut paljonkin, mutta nyt asia virallistui. 1950- ja 1960-luvuilla Turun Kristillinen Raittiusseura oli keskusjärjestönsä aktiivisimpia erityisesti nuorisotyön osalta, joka oli mittavaakin. Toimintatavat vastasivat nykyään seurakuntien hoitamaa nuorisotyötä. Esikuvana olivat partiojärjestö sekä esimerkiksi NMKY:n tekemä työ. Turun NMKY on melko samanikäinen Turun Kristillisen Raittiusseuran kanssa.

Jäsenmäärä on kautta aikojen pysynyt melko samana ja vaatimattomana 200 ja 300 välillä. Jäsenmaksun suuruus on ollut merkityksetön seuran taloudelle. Paljon on myös heitä, jotka ovat toimineet seurassa olematta silti virallisesti jäseniä.

Turun Kristillisen Raittiusseuran merkitys turkulaisena vaikuttajana on ollut paljon enemmän kuin vaatimaton jäsenmäärä antaisi olettaa. Suhteet evankelisluterilaiseen seurakuntaan ovat perustamisesta lähtien olleet hyvät ja rakentavat, toiminnat melkein toisiaan täydentäviäkin. Raittiusseura on lunastanut maineensa myös kulttuurin alalla, kuten monet ovat aikojen kuluessa havainneet, vaikka eivät olisi edes jäseniäkään. Seuran luottamushenkilöiden toimivuus ja aktiivisuus on ollut tärkeänä tekijänä ja tulee olemaan edelleen. Raittiustyön merkitys huomataan, ellei muuten niin kantapään kautta. Yhteiskunnan päättäjät eivät voi ohittaa Turun Kristillisen Raittiusseuran merkitystä tai olemassaoloa. Uudet ajat tuovat eteen uusia haasteita.